Huomenna sunnnuntaina 10.5.2009 vietetään äitienpäivää. Makea Elämä blogi toivottaa erittäin makeaa äitienpäivää kaikille äideille!
lauantaina 9. toukokuuta 2009
lauantaina 25. huhtikuuta 2009
Olin paha Trulli-juna
Tänään olin ajamassa kartingia ja oli ihan superkivaa vaikka suoritus ei kovin vakuuttava ollutkaan. Mukana oli lisäkseni 7 henkilöä - työkavereita ja työkaverin kavereita. 8 kilpailijalla saatiinkin aikaan melko hyvä kilpailu. Harmi vain, että unohdin kameran kotiin, joten kuvia ei ole :(
En ollut ennen ajanut kartingautolla metriäkään, joten viiden minuutin lämmittelyajo kului lähinnä autoon tutustumiseen ja ajolinjojen hakemiseen. Viiden minuutin kuluttua toimitsija kohotti merkiksi "Aika-ajo" -kylttin ja homma käynnistyi todenteolla. Muutama kierros oli aikaa lyödä taululle kova aika. Itse olin lähes vastaantulija muihin verrattuna ja onnistuin kiertämään noin 250 metriä pitkän sisäradan aikaan 28,44 sekuntia häviten aika-ajon nopeimmalle hieman reilut kaksi sekuntia.
Aika-ajojen jälkeen tapahtui kuitenkin eräs yllätys sillä sain tietää, että lähtö tapahtuu käännetyssä järjestyksessä, eli pääsi lähtemään paalupaikalta. Lähtö meni kohtalaisesti ja onnistuin säilyttämään johtoni ensimmäisissä mutkissa.
Hiillostus takanani oli kuitenkin armotonta ja neljännellä kierroksella jouduin luopumaan johdostani pienen ajovirheen takia. Takana tulleet kilpatoverit hiillostivat kuitenkin niin paljon, että keskityin vain säilyttämään toista sijaa. Jouduin kuitenkin ajamaan niin peittävää linjaa, että kierrosajat eivät olleet kummaisia. Kärjessä ajanut kilpailija siis pääsi reiluun johtoon.
Kaikki kilpailijat kamppailivat takanani armottomasti, mutta kukaan ei päässyt ohi ennenkuin vasta kymmenen kierrosta myöhemmin. Olin vähän niinkuin Jarno Trulli formuloissa... selostajat käyttävät monesti hänestä termiä Trulli-juna kun letka kasaantuu Trullin taakse, mutta ohittaminen on vaikeaa.
Kierroksella 14 kädet olivat kuitenkin jo niin puhki että virheitä alkoi tulemaan entistä enemmän. Lopputulos oli lähinnä se, että ajauduin taistelun tuoksinnassa rengasvalliin ja lähes kaikki kilpailijat pääsivät ohitseni. Tämän jälkeen pääsin ajamaan muutaman kierroksen rauhassa kunnes sain itselleni jälleen kilpailijan. Viimeisenä ollut kilpailija ohitti minut ja samalla spinnasin rengasvalliin. Aikaa paloi jälleen ja loput noin 5-6 kierrosta olivat lähinnä kruisailua. Onnistuin kuitenkin tekemään siinä oman nopeimman kierrosaikani - 26,00 sekuntia. Parannusta aika-ajoon siis tapahtui melko reilusti, mutta silti jäin tasan sekuntin koko kilpailun nopeimmasta kierroksesta.
Voittajalle lippu liehui 25 ajetun kierroksen jälkeen ja saavuin maaliin reilut minuutti ja 2 sekuntia myöhemmin, kaikkiaan 2 kierrosta jääneenä. Jos spekuloidaan niin rengasvalleihin törmäilemiset lisäsivät aikaani reilusti päälle 30 sekuntia. Olisin siis voinut jopa sijoittua hieman paremmin ilman pahimpia virheitä ;D
Pääasia on kuitenkin, että oli hauskaa. Tätä täytyy kokeilla joskus uudelleen.
torstaina 23. huhtikuuta 2009
Nyt on signaalia
Toissapäivänä kirjoittelin siitä, ettei televiostani näkynyt mitään. Digiboksi herjasi, ettei se saa signaalia. Huoltomies kävi täällä niiden mittareidensa kanssa mittailemassa ja lukemat olivat normaalia parempia. Mystinen ongelma oli siis kyseessä :D
Huoltomies alkoi epäilemään laitevikaa, joten nappasin digiboksin mukaani ja kävin kokeilemassa sen toimintaa erään kaverini luona. Ja se toimi ilman moitteita. Hassun tilanteesta kuitenkin tekee se, että kun tulin takaisin kotiini ja kytkin piuhat uudelleen paikoilleen niin kuva alkoi näkymään :D
Ja ihan varmasti johdot oli olleet aiemminkin oikein kytkettyinä... mutta mystinen ongelma ratkesi itsestään, hyvä niin.
tiistaina 21. huhtikuuta 2009
"Ei signaalia. Tarkista antenni/johto."
Eilen jäi Salatut Elämät näkemättä (taivas melkein lysähtää niskaan). Katson yleensäkkin hyvin vähän televisiota, mutta kun eilen availin telkkua siinä ennen puolta kahdeksaa digiboksini heitti virheilmoitusta: "Ei signaalia. Tarkista antenni/johto." Digiboksista seinään menevässä antenninjohdossa ei ole mitään vikaa. Toiminta on jopa testattu toisella antenninjohdolla.
Huoltomiehen saaminen tälle päivälle ei sitten onnistunut, joten jäi tänäänkin Salatut Elämät näkemättä... no onneksi huoltomies tulee huomenna katsomaan ongelmaa. Eihän tuo taidakkaan olla kuin kolmas tai neljäs kerta kuluvan vuoden aikana kun se on käynyt punomassa noita johtoja tuolta listan takaa.
lauantaina 18. huhtikuuta 2009
Uusi lounaskahvila
Menneellä viikolla vietettiin uuden lounaskahvilan avajaisia. Mielenkiinnosta pyörähdin kahvikupin äärellä iltapäivällä. Ulkoisesti vanha vuonna 1913 rakennettu - ennen pankkina toiminut - rakennus näyttää jopa hieman rähjäiseltä, mutta sisustus oli tyylikäs. Lähes kuten voisi kuvitella vuosisadan alkupuolella olleen, siitä todisteena esimerkiksi vanha piano vuodelta 1918. Talo on muuten yksi niistä harvoista, joka säilyi kun lähes koko kaupungin keskusta paloi vuonna 1934.
Itse vierailin avajaisissa aikaan, jolloin lounaspuoli oli jo suljettu, joten en osaa arvioida minkä tasoista ruokaa paikasta on mahdollisuus nauttia. Sen sijaan ostamani suklaamunkki oli jokseenkin mauton. Kaikki leivonnaiset ja ruuat kuitenkin valmistetaan paikanpäällä, joten niiden voisi olettaa olevan vähintäänkin syötäviä.
Jos rakennuksen ulkokuori vielä saisi vaikkapa hieman uutta maalia ja talon seinään kyltin, josta ilmenee paikan luonne. Lounaskahvila on muuten nimetty viereisen kadun sekä rakennuksessa olevan vanhan pankkiholvin mukaan - nimi on Hurtan Holvi.
lauantaina 11. huhtikuuta 2009
Erittäin pitkä perjantai
Pääsiäinen on joulupäivän, uudenvuodenaaton, vapun ja täällä meillä päin Vaskiviikkon ohella sitä parasta biletysaikaa. Viime pääsiäisenä pitkäperjantai meni hieman kehnosti. Katselin illalla asunnollani televisiota ja nukahdin sohvalle. Havahduin neljän aikaan aamuyöllä. Ensimmäinen reaktio oli että "Voi piip" :D... No tuo tietysti ketutti kun nukuin kuin tukki (enkä muuten ollut tuohon mennessä juonut alkoholia tippaakaan, sammumisesta ei siis ollut kyse).
Tänä pääsiäisenä menikin sitten paremmin. Muutamat tuli nautittua ennen pientä ravintolakierrosta, joka alkoi hieman kymmenen jälkeen illalla. Suuntana oli ensimmäisenä Pub Icella, jossa tuli nautittua muutamia alkoholipitoisiajuomia. Tuttuja oli paljon liikenteessä (terkkuja vaan kaikille tutuille ja tuntemattomille). Puolenyön jälkeen oli aika vaihtaa baaria ja seuraavaksi vuorossa oli operaatio S-ryhmän tukeminen Ravintola Simo Hurtassa - on muuten melkein nimikkopaikka :D (katso myös kuka oli Simo Hurtta). Hurtassa tuli sitten hieman käytyä täydehkön tanssilattiankin puolella bailaamassa mm. Scooterin Fire biisin tahdissa. DJ laittoi sitten levylautasestaan kytkimen off-asentoon hieman puoli neljän jälkeen aamuyöllä. Narikka jonon kautta poistuin ravintolasta ja olin kotona nukkumassa hieman ennen neljää. Kiitos kaikille hauskasta illasta.
Niin ja pistetäänpäs tähän vielä kuva illan asusta. Saa pistää kommenttia!
keskiviikkona 8. huhtikuuta 2009
Hyvää pääsiäistä!
Makea Elämä blogi toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää pääsiäistä. Perjantaina tai lauantaina mahdollisesti tulee uutta juttua. Kannattaa siis olla kuulolla. Niin ja muistakaahan syödä niitä pääsiäismunia. :-)